Lisätietoa

Kalastuksen historiaa

Suomen nuottakalastuksesta on tietoa aina 1200-luvulta saakka. Karjalankannas sekä Itä- ja Pohjois-Suomi olivat sisävesikalastuksen keskusalueita. Kalaa saatiin kotitarpeeseen ja myyntiin. Keskiajalla Suomi oli kalatuotteiden vientimaa. Elettiin katolista aikaa ja etenkin paastoajan kalalla oli suuri merkitys vilkkaaseen kalakauppaan. Ruotsin papisto toimi kalan välittäjänä ja Hansakauppiaat ostivat kalan. Suomesta vietiin ainakin kapakalaa ja todennäköisesti myös hapatettua tynnyrikalaa Englantiin ja aina Keski-Eurooppaan asti. Mm. Vatikaani oli yksi merkittävä suomalaisen kalan ostaja. Kalakauppa oli erityisen suurta etenkin Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Lapissa. Näiden alueiden kalakauppa nosti Suomen varallisuutta ja oli tervakauppaakin tuottavampaa. Tiedetään että pelkästään kapahaukea myytiin Suomen ulkopuolelle ainakin 300 tn ( kuivapaino ) vuosittain. Keski-ajan loppupuolella siirryttiin Luterilaiseen uskoon. Tämän myötä meni paastoajan perinne ja kalakauppa loppui. Vuosisatoja kestänyt suurkalastus ja kalan vientikauppa oli Suomesta ohi 1800 luvun alkuun mennessä.

Kalastamisen ja ennen kaikkea kalastosäätelyn ammattitaito oli keskiajan Suomessa huippuluokkaa. Tällöin osattiin säädellä ja nostaa arvokalatuottoa normaalia hyvää luonnontuottotasoa suuremmaksi hoitokalastuksen keinoin. Tämä vanha tietotaito on edelleenkin käytettävissä arvokalakantojen parantamiseen. Vesien laatua parannettaessa käyttämämme hoitokalastustapa on kehittämämme sovellus tästä vanhasta osaamisesta. Vinoutuneet vähempiarvoiset kalakannat oikaistaan tuottamaan puhtaampia vesistöjä.

Saalistavoitteet kalastorakennekunnostuksessa

Noin viiden vuoden aikana saadaan kalaston rakenne sisäistä kuormitusta estäväksi. Saalistavoite on tehokalastusvaiheessa järven rehevyystason mukaan 20 – 80 kg /ha/1-2 vuotta ja hoitokalastusvaiheessa 10 – 40 kg /ha/2-3 vuotta

Järvien ravinnekuormitus

Vesistöjen rehevöitymistä aiheuttaa sisäinen ja taustalla oleva ulkoinen ravinnekuormitus, missä fosfori on merkittävin vaikuttaja. Sisäisen kuormituksen suurin aiheuttaja on kalasto ja ulkoista kuormitusta aiheuttavat merkittävimpinä mm. maa- ja metsätalous, luonnonhuuhtouma ja vähäisimpinä pistekuormitukset.

Ravinteet ovat elämän edellytys ja niitä tarvitaan myös järvissä. Ravinteet tuottavat kasviplanktonia joka ylläpitää ja ruokkii veden muulle elämälle tärkeää eläinplanktonia. Vahva eläinplanktonkanta on edellytys mm. hyvälle kalakannalle. Tätä sanotaan ravintoketjuksi. Toimiva, terve ravintoketju takaa mm. hyvän veden laadun. Mikäli tämä ravintoketjun elämä häiriintyy johtaa se järvessä häiriöihin joista ehkä pahin on sisäisen kuormitus.

Sisäinen kuormitus

Ekologialtaan terve järvi sitoo pohjasedimenttiinsä järveen valuvia ravinteita. Ekologialtaan sekaisin oleva järvi luovuttaa veteen sedimentin ravinteet. Järvemme ovat olleet terveitä koko jääkauden jälkeisen ajan viime vuosikymmeniin asti. 1970 – 1980 luvuilla huomattiin ulkoisesta kuormituksesta riippumatonta järvien voimakasta rehevöitymistä. Huomattiin että usein suurin osa vettä rehevöittävistä ravinteista olivatkin peräisin monituhatvuotisista järvien sedimentin suurista ravinnevarastoista. Käytännössä nämä varastot ovat ehtymättömät. Rehevöityneessä järvessä sisäinen kuormitus on lähes aina ulkoista suurempi. Harvoin ulkoinen hajakuormitus yksin saa aikaan vedenlaatuongelmia. Tyypillisesti sisäinen kuormitus on n. 5- 15 kertaa suurempi kuin ulkoinen kuormitus ja näin hallitseva rehevöitymisen aiheuttaja. Toisaalta järvi kestää hyvin kohtuullista mutta tasaista jatkuvaa ulkoista kuormitusta, mikäli järven ekosysteemi pidetään tasapainossa. Ainoat merkittävät keinot pysäyttää järvien pohjien ravinnepurkaumat ja kääntää ravinnevirrat takaisin sedimenttiin on palauttaa järviekosysteemin luonnonmukainen tila hoitokalastuksen ja hapetuksen keinoin.

Vesistön ulkopuolelta tulevat, kalastoon vaikuttavat kaksi häiriötekijää jotka johtavat sisäiseen ravinnekuormitukseen ovat ulkoinen kuormitus ja valikoiva kalastus.

Ulkoinen ravinnekuormitus:

Ulkoinen kuormitus kasvattaa kalojen massamäärää ja usein myös vinouttaa kalojen laatua. Massamäärältään liian suuri kalasto kaivaa ja pölyttää pohjasedimenttiä vapauttaen pohjan ravinteet veteen. Kalojen ulosteiden ravinteet ovat suoraan kasviplanktonille sopivaa ravinnetta. Tämä prosessi on hidas ja aiheuttaa ongelmia vasta 10 – 20 v kuluessa.

Valikoiva kalastus:

Rakenteeltaan vinoutunut kalasto katkaisee ravintoketjun syömällä eläinplanktonin vähiin. Koko kasvukauden ajan eläinplanktonilta syömättä jäänyttä levää laskeutuu järven pohjille. Levä mätänee sedimentin pinnalla ja polttaa sedimentin pinnasta ja alusvedestä hapen pois. Hapettomissa olosuhteissa sedimentin ravinteet purkautuvat veteen. Tämä prosessi on nopea ja voi aiheuttaa veden ekologisen häiriötilan 2 – 3 v. Jopa Lapin karuja tunturialueen järviä on rehevöitynyt aina sinileväkukintoihin asti valikoivan kalastuksen aiheuttaman kalakannan vinoutuman kautta. Tämä tekijä on luultua merkittävämpi sisäisen kuormituksen aiheuttaja.

Hoitokalastus on järeä ase. Hoitokalastus vaikuttaa kalastoon ja koko herkkään vesiekosysteemiin hyvin voimakkaasti. Onnistuneen hoitokalastuksen edullinen vaikutus näkyy nopeasti. Veden näkösyvyys kasvaa vuoden viiveellä. Sinileväkukinnat rauhoittuvat 2 – 3 vuoden aikana. Epäonnistuessaan hoitokalastus voi jäädä lähes merkityksettömäksi tai voi jopa lisätä sisäistä ravinnekuormitusta. Terve kalaston rakenne on karkea ja lajistoltaan tasainen ja monipuolinen. Terveessä järvessä alle 10 – 12 cm särkikalojen osuus massamäärästä jää muutamaan prosenttiin. Hoitokalastus on ratkaisevassa asemassa vesistön hyvää ekologista tilaa palautettaessa.